Viimeisimmät uutiset

29. maalis, 2016

Piti vähän leikitellä peruukeilla tossa yhtenä päivänä. Se on piristävää. Olisi ihanaa, kun voisi joka päivä laittaa uuden peruukin ja lähteä ihmisten ilmoille. Monikaan ei tunnistaisi? Tosin liikkeelle lähteminen näyttää olevan mulle nykyisin vaikeaa. Aina tuntuu löytyvän tekosyy olla menemätttä.  Ei siihen varmaan uusi tukkakaan auttaisi? Pitäisi saada haastetta, jotain uutta - liikuntaan liittyvää siis.

Minne ihmeeseen liikunnan ilo on kadonnut? Tuntuu, että ihan jo pelkkä ulos meneminen on rittävän haastavaa. En ole vieläkään toipunut viime vuonna alkaneesta flunssa- ja infektiokierteestä. Tekosyitä? No, takuulla.

Kun tulee töistä kotiin, on soffa kaikkein houkuttavin paikka. Ja sinne kun menee, on kaikki toivo liikunnasta menetetty. No, ostinpas aktiivisuusrannekkeen. Vielä kun osaisi sitä käyttää. Ja ei se paljon auta tossa ranteessa - se ei näköjään laitakaan mua liikkumaan. Siitä puuttuu juuri se nappi tai appsi. Jos vaikka jotain säkäreitä aina kun istahtaa? Tai jotain, mikä varmuudella saisi munkin ahterin ylös soffalta. Ja Netflix pitäisi lailla kieltää. Ne kaikki sarjat on kyllä todella koukuttavia.

Ostin uusia urheiluvaatteitakin, pinkkejä. Ei sekään auttanut. Lähinnä näytin naurettavalta ne päälläni. No, eikös naurukin polta kaloreita? Ainakin se tekee hyvää. Ja mä osaan kyllä nauraa itsellenikin. Mun täytyy varmaan uusia peilit kotona. Ne selvästi suurentaa mun ahteriani ja muutenkin. Lopputulos niillä pinkeillä salivaatteilla oli se, että istuin ne päällä soffalla yhden illan. Kyllä ne vähän hikoilutti?! 

Saakohan jostain palkata lenkkiseuraa? En nyt tarkoita mitään kallista PT:tä vaan ihan sellasta tavallista ihmistä, joka asuisi tässä lähellä ja jonka voisi tilata lenkkiseuraksi ihan samalla tavalla vaikka kun tilaa Woltilta ruokaa? Kuka kehittäisi sellaisen appsin? Idea on sitten kyllä mun ja haluan siitä provikat ja kaiken kunnian tietenkin. Nyt taidankin lähteä ulos kehittelemään tätä ideaa. Tai, no yhtä hyvin suunnittelu sujuu tossa soffallakin.

 

13. helmi, 2016

Nykyisin kirjoitan enemmän Kodin Kuvalehteen. Tässä linkki:

http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/mervinelamaa/onneksi-tama-vuosi-kohta-loppuu

 

 

30. joulu, 2015

Kohta vietetään vuoden 2015 viimeistä päivää. Jäin miettimään, mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunut. Vai onko oikeastaan mitään tapahtunut? Kyllä on. Vuosi on ollut vauhdikas.  Vaikka paljon on ollut pettymyksiä, niin enemmän on ollut hyviä hetkiä ja onnen tunnetta. Nytkin olen onnellinen, vaikka minulle tärkeä ihminen muutti toiseen maahan. Ei kauaksi, mutta kuitenkin.  Hän aloittaa siellä uuden jakson elämässään ja minä täällä. Toivon hänelle onnea ja menestystä – ja uuden rakkauden.

Tänä vuonna olen perustanut Mervin magoisat –blogin.  Vaikea uskoa, että se oli tosiaan tänä vuonna, 31.3.  Tuntuu, että aina olisin ollut bloggari. Niin mukavaa se on.  Blogin myötä sain tehdä puolisen vuotta ruokaa ihanille raksapojilleni. Hekin ovat nyt lähteneet kotimaahansa takaisin, mutta skypetellään silloin tällöin ja kohta menen   käymäänkin.  Olen saanut suunnitella muutamat isot synttäribileet kesällä, kokkaillut vähän siellä ja täällä, kehitellyt uusia reseptejä.

Vuoden aikana tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Osa heistä on jo jäänyt matkan varrelle, osa pysynyt matkassani. Kaikki ovat tuoneet jotain uutta ja ihanaa elämääni. On mukava huomata, että tässäkin iässä vielä saa uusia tosiystäviä. Toisaalta jotkin vanhat ystävyyssuhteet ovat lopahtaneetkin.  Joskus vaan käy niin, ja sekin on hyväksyttävä osana tätä elämää. Elämää, mikä tuntuu hyvältä. Juuri minunlaiseltani elämältä. Kesällä vietin paljon hienoa  aikaa isänikin kanssa.  Tuntuu, että vanhemmiten yhteinen aikamme on parempaa yhdessäoloa kuin aikaisemmin. Ehkä minäkin olen aikuistunut  – vihdoinkin? No, tiedä häntä. Sen ainakin tiedän, että  juuri nyt moni tuttu lukiessaan tätä, hymyilee ja pudistaa päätään – ei se ole. 

Lokakuussa aloitin uuden työn, vanhassa tutussa työpaikassa. Olen viihtynyt hyvin. Kokkailut ovat jääneet vähemmälle, mutta niidenkin aika tulee taas. Kesällä viimeistään, kun pääsee taas suunnittelemaan uusia kalareseptejä. Se hauella täytetty haukireseptikin on vielä laittamatta blogiin. Tulee kyllä – kesällä viimeistään. 

Hyvissä fiiliksissä siis loppuu tämä vuosi. Innolla odotan vuoden 2016 haasteita ja tapahtumia. Ennen kaikkea  mummoksi tuloa. En millään malta odottaa.

Hyvää ja terveellistä vuotta 2016!

19. joulu, 2015

Siskoni Pirjo laittoi tuon otsikkolauseen mulle facebookiin jossain vaiheessa, ilman kysymysmerkkiä tosin. Se oli vastaus mun väitteeseeni, etten ole yhtään jouluihminen. Nyt, kun olen alkanut asiaa enemmän miettiä, mä taidan sittenkin olla jouluihminen? Miksi olen vuosikausia halunnut sen salata? Eikö se sovi siihen kuvaan, mitä ihmiset musta ajattelevat -mitä mä haluan heidän musta ajattelevan? Joku psykiatri olisi varmaan onnellinen, jos sais mut soffalleen. Mä en aina itsekään tajua, miksi kaikenmaailman hössötys ei muka mulle sovi? Tai mun imagoon?

Laitoin tässä yhtenä päivänä kämpän punaiseksi kaiken maailman pöytäliinoilla (siis mähän oon aina inhonnut pöytäliinoja?!), koristeilla, kynttilöillä. Sitten selittelin ystävälleni, "no mulla nyt vaan sattui olemaan näitä punaisia juttuja kotona". Kaikki mut tuntevat, tietävät, ettei mulla satu olemaan mitään. Kaikki on tarkoituksella ostettu. Eli, ketä mä huijaan? No, eniten varmaan itseäni.

Juurikin taas tänä aamuna siirtelin esineitä ja kynttilöitä paikasta toiseen ja aloin nauramaan ääneen - oonko mä tullut vanhaksi vai olenko mä tullut hulluksi vai molempia? Mähän tykkään tästä jouluhössötyksestä. Kohta varmaan lähden ostamaan sen joulukuusenkin ja elämäni ensimmäisen joululevyn - mähän siis en tykkää joululauluistakaan (enhän?).

Toivotan Teille kaikille oikein hyvää joulua! Jokainen on jollain lailla jouluihminen, minäkin siis.

18. marras, 2015

 

Ai mitä mulle nyt kuuluu? Sitä tässä rupesin illansuussa mietimään. Tulin kotiin umpiväsyneenä  pitkän työpäivän jälkeen. Olin niin poikki, että laitoin vahingossa tabletin astianpesukoneeseen. Onneksi löysin sen sieltä, ennen kun laitoin koneen päälle.
Monta viikkoa olen toiminut kun robotti aina kun olen tullut kotiin. Töissä jaksaa kyllä. Siellä on kiire, mutta kivaa. Saaks töissä olla kivaa? Saa. Ja pitääkin olla. Mä lähden aamuisin aina mielelläni töihin. Mutta haluaisin, että jaksaisin iltaisin jotain muutakin kun
katsoa puoli yhdeksän uutiset ja sitten nukkumaan.
 
Haluaisin jaksaa käydä vesijuoksemassa, pilateksessa, iltalenkillä. Haluaisin tavata läheisiä. Haluaisin haluta tehdä vaikka mitä. Mikä sitten mättää, ettei jaksa? Olisi niin kiva syyttää pimeää vuoden aikaa, sadetta, ihan mitä vaan muuta, mutta ei sitä, että mua laiskottaa.
Mua ei nyt vaan huvita treenata ja olla pirtee iltaisin. Mä haluun vaan laittaa kynttilät palamaan, syödä hiilareita ja mennä nukkumaan. Vai haluanko? Onko sitten niin kamalaa, jos ei halua tehdä mitään? Ei halua tavata ketään? Olla vaan oman itsensä kanssa? No, nyt joku viisas taas miettii, ettei kannattaisi. Tulee vaan kaikkee älytöntä mieleen, tai sit kirjoittaa jotain vähemmän älykästä. Ja se joku viisas saattaa hyvinkin olla oikeassa.

Mä olen hyvin sosiaalinen, vilkas ihminen. Tykkään järkätä kaiken maailman juhlia ym. Huomennakin osallistun firman pikkujoulujen etkojen suunnitteluryhmän kokoukseen. Mulla on monta ideaa muhimassa. Nykyisessä työssäni joudun monessakin asiassa äärirajoille osaamiseni kanssa, mutta olen selvinnyt. (ja en nyt tarkoita tällä etkojen suunnittelua). Ehkä se on syy, että en jaksa nyt mitään muuta tällä hetkellä.  Tai halua mitään muuta tällä hetkellä? Onpa syvällistä. Mutta miksi on syyllinen olo, jos ei jaksa tai halua? Eikö talvella saisi illat löhötä hiilariähkyssä? Kyllä saa. Ehdottomasti. Viikonloppuisin mä jotenkin kuitenkin aina herään ja touhotan paikasta toiseen kovalla vauhdilla tai kestitsen ystäviä ja perhettä kotona.

Eli mitä siis mulle kuuluu? Ihan hyvää. Toivottavasti Sinullekin. Nyt menenkin nukkumaan. Uutiset loppuivat juuri.

Ja Ihanaa Joulun odotusta! Kohta päivätkin pitenee.