1. huhti, 2015

Syömisen sietämätön tuska

Oikein syöminen on vaikeaa, vai onko? Ja mikä nyt sitten on oikein syömistä? Tieto lisää tuskaa? No se nyt ainakin pitää paikkaansa. Ainakin itseni kohdalla. Ruuasta on tullut meille jonkinlainen identiteetin rakentamisen väline. Laitetaan niitä ruokakuvia faceen ja muualle someen. Niinhän minäkin teen. Joku puhuu ruokaheimoistakin. Ihan miten vaan, mutta omalla kohdallani ainakin voin sanoa, että olen voinut paljon paremmin, kun yritän edes syödä terveellisesti. En enää tarvitse lääkkeitä. Sorrun aina välillä syömään herkkuja, heikko luonne kun on. Sitten taas palaan ruotuun aika nopeasti. Kroppa kyllä tietää, milloin olen syönyt huonosti, siis itselleni huonosti.

Olen ruokavammainen eli vaikea vieras. Tytär tämän nimen mulle keksi. Minusta se on hyvä. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, en tarkoita muita. Monesti vienkin omat leivät ja suklaa-banaanikakun kylään mukanani, jottei kenenkään tarvitse nähdä ylenmäärin vaivaa mun syömisten takia.

Aluksi kauppareissut kesti vähintään tunnin. Piti lukea tuoteselosteet tosi tarkkaan. Kaiken maailman pienellä präntänyt: E-koodit, glutamaatit, gmo, tärkkelykset, soija, glukoosisiirappi, sokeri.....mitä niitä nyt onkaan. Lihan ostan aina maustamattomana, jopa luomuna. En edes voi katsoa niitä oransseja valmiiksimarinoituja tuotteita. Yäk. Ei vaan voi.

Syömisen pitää olla kivaa. Siitä pitää nauttia. Joskus voi hairahtua ja syödä vaikka litran jäätelöä (ja istua sitten pytyllä loppu päivän). Ja ei saa unohtaa skumppaa eikä hyviä viinejä.