25. touko, 2015

Terveellistä ruokaa sisäisesti vai ulkoisesti? Miksi sisäinen ei riitä?

Näin kauniina päivänä parvekkeella istuessani sivelin ajatuksissani kaksoisleukaani.
Mietin, miten sen saisi pienemmäksi vai pitäisikö sitä edes saada pienemmäksi. Karu totuus nyt
vaan on, että mä en ole enää nuori ja iho vaan nyt alkaa valua alaspäin. Mitään kollageenikapseleita nyt en ainakaan ala syömään. Ne rahat laitan vaikka luomuviiniin ja nautin kesäiltana hyvien ystävien kanssa.

Siis, miksi ei ole sama esimerkiksi syödä kauraa ja avocadoa ja se sitten auttaisi pitämään kaulan kimmoisana? Väitetään nimittäin, että näistä tehty kaula/kasvonaamio auttaa? Esimerkiksi avocado-viinirypälenaamiossa on paljon antioksidantteja ja ne siis ehkäisevät ikääntymistä. Mä syön ainakin avocadoa päivittäin. Eipä ole auttanut. Mutta en olekaan tehnyt siitä naamiota. Pitäisi tehdä siten, että puolikas avocado ja viisi viinirypälettä sekoitetaan haarukalla tai
laitetaan blenderiin. Sitten se paksu tahna laitetaan kaulalle, maataan soffalla 20 minuuttia, ja jos teet näin joka ikinen päivä, iho kiinteytyy pikku hiljaa. Just joo, mä en usko. Tai mä en nyt ainakaan viitsi tehdä näin joka päivä, en edes joka toinen päivä.

Kaurahan on vanha ihonhoitokeino. Siinä on tärkeitä rasvahappoja. Puoli kupillista kauraa, kuuma maito ja teelusikallinen ruusunmarjaöljyä sekoitettuna yhteen  ja sitten kaulalle 20 minuutiksi ja taas pitäisi kaulan kiinteytyä. Huh. Niinpä.

Tajuan kyllä, ettei auríngonvalo ole hyväksi kaulalle. Mutta kun sitä aurinkoa nyt vaan on saatava ne pari päivää, mitä se nyt näillä leveysasteilla jaksaa paistaa. Roikkukoon kaula! Mä istun auringossa. Eikä unohdeta sitä nesteytystä. Veden juontihan on tietysti tärkeää, mutta entä muu nesteytys? Luomuviini kesällä auringonpaisteessa?  Mansikkamargaritat. Niiden nyt ainakin on pakko auttaa. Mä uskon, uskotko sinäkin?

Siis se idea tähän juttuun..... miksi ei auta, että syön päivittäin kauraa puurossa, leivässä, myslissä, smoothiessa ym:ssa sekä avocadoa ja viinirypäleitä, juon ainakin kaksi litraa vettä ja kaula roikkuu silti? Kyllä pitäisi auttaa, se olisi kohtuullista. Mutta olkoon, mä laitan nyt tämän läppärin pois, haen lasillisen kylmää valkkaria ja nautin auringosta!