7. kesä, 2015

Neljän kattauksen viikko

Kulunut viikko on ollut täynnä ihania kohtaamisia. Se sai minut ajattelemaan, miten paljon ympärilläni on ihania ihmisiä. Minulle läheisiä ja rakkaita. Tällä viikolla olen saanut kattaa kahvipöydän jo kolmesti ihanille ihmisilleni ja tänään vielä neljäs kattaus, kun äiti ja hänen miehensä tulevat kylään. 

Erityisesti minua ilahdutti saada kylään ystäväni, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Hänellä on ollut raskaita vuosia takanaan, kun on ollut ja on miehensä omaishoitajana. Silti minua ilahdutti, miten positiivinen ja iloinen hän vieläkin on. Oli ihana huomata, miten hän edelleen rakastaa miestään, vaikka elämä onkin nyt melkoisen raskasta. Vaikeinta on varmaan se, ettei miehensä aina muista, kuka ystäväni on.

Yksi kattaus oli nuorimmalle pojalleni. Hän osti ensiasunnon. Olen melkoisen ylpeä pojastani. Hän on vasta 21-vuotias. Ei ole rahankäytössä selvästikään tullut äitiinsä -onneksi. Mulla ei säästöön ole koskaan jäänyt mitään.

Lauantaina kuuntelin radiosta vanhimman poikani ohjelmaa ja nauroin aina, kun hänkin nauroi - ja Jarkko nauroi paljon. Hänen naurunsa on jotenkin niin tarttuvaa, se saa aina hyvälle tuulelle. Miten rakastan sitäkin lasta.

Tyttäreni oli myös yhdessä tämän viikon kattauksessa mukana. Miten jaksankin aina ihmetellä hänen suhtautumistaan syömiseen. Hänellä on tarkka ruokavalio. Ja ikinä ei lipsu, vaikka kuinka yritän tyrkyttää leipomuksiani hänelle. No, tyhmäähän se on tyrkyttää, mutta se on äidin oikeus, onhan? Olisipa minullakin yhtä luja luonne!

Viikkoon kuului myös yksi aamiaiskattaus - minulle niin rakkaille Roosalle ja Onnille. Heidän kanssaan sainkin viettää kokonaisen päivän. Olikin kaikennäköistä tekemistä - ja syömistä. Tuntui, että koko ajan jotain syötiin. Aika paljon herkkuja, myönnän. Mutta kun niitä mukuloita on niin ihana hemmotella. Illalla sitten nukahdinkin soffalle!

Odotan innolla viikon viimeistä kattausta. Äiti tulee kylään. Hän on vieläkin työelämässä täysillä, vaikka ikääkin jo 77 vuotta. Välillä tuntuu siltä, että minä olen se vanhempi meistä - on kaikennäköistä kremppaa ja vaivaa ja äiti senkun tuntuu vaan nuorentuvan ja kaunistuvan vuosi vuodelta.  Meistä on kuva, missä ollaan kaikki sisarukset ja äiti ja ystäväni kysyi kuvan facessa nähtyään: kuka näistä on se äiti? Oltiin kyllä kaikki aika lailla samannäköisiä siinä kuvassa -paitsi pikkusisko, se on enemmän isänsä näköinen (ja vielä niin nuori, kohta vasta 40).

Takana siis onnellinen viikko! Vaikka terveys ei ole nyt ihan paras mahdollinen, on aihetta iloon, kun lähellä on joukko rakkaita ihmisiä. Ensi viikolla lisää kattauksia - tapaan isäni, vanhimman siskoni, hänen miehensä ja siskon tyttären - luvassa mökkiviikonloppu!