19. elo, 2015

Kesämietteitä yön tummina tunteina


Tämä kesä on ollut yksi parhaimmista, ellei jopa paras, aikuisiällä siis. Lapsuuden kesät olivat kaikki parhaita, sehän on selvä
- ja aurinkoisia. Vai muistaako joku muka jonkun sadekesän? En minä ainakaan. Tänä kesänäkin on aurinko paistanut - ainakin elämässäni, jollei sitten taivaalta. Nyt on tapahtunut niin paljon positiivisia asioita, että ihan hirvittää.

On se kumma, kun elämässä on asiat hyvin ja vielä paremmin, niin mua alkaa aina hirvittää. Pelottaa. Just ne turhat mietteet: " No ei tätä kauaa kuitenkaan kestä", pitäisi osata jättää pois. Helppoa se ei ole, mutta olen ihmeen hyvin onnistunut siinä. On vaan niin onnellinen olo. Lapsillakin kaikki hyvin. Ihan sama, vaikka taivaalta tulisi rakeita.

Takana on kahdet ihanat kesäjuhlat vallan mainiossa seurassa. Ilmatkin suosivat molemmilla kerroilla. Tuli uusia reseptejä mieleen. Muutamia on jo kokeiltukin. Opin mm. tekemään vartaita.  Eihän se vaikeaa ollut, mutta ei vaan ole koskaan aikaisemmin tullut tehtyä. Kalaresepteistä paras on ollut muikkuterriini. Se hauella täytetty piparjuurihauki on vielä kokeilematta, mutta varmasti kokeilen sitäkin vielä. Isältäni opin maustamaan haukifileet mm. sinapilla ja paistamaan ne vain toiselta puolelta hitaasti.

Vanhimman poikani 30-vuotisjuhlat pidettiin elokuussa. Miten sekin lapsi on jo niin vanha? Vastahan se tossa opetteli kävelemään. Aika menee huimaa vauhtia eteenpäin, mutta menköön. Pääasia, ettei mene hukkaan.

Tänä yönä olen erityisesti miettinyt (taas siis uneton yö) sitä, miten ihanaa on ollut, kun olen saanut kokata niin monelle eri ihmiselle tänä kesänä. On ollut isojakin syntymäpäiviä, mutta kaikkein tärkeintä on ollut se, että olen saanut nauttia minulle niin rakkaiden ihmisten ruokaseurasta. Yhdessä on laitettu ruokia, maisteltu hyviä juomia ja naurettu, tanssittu ja laulettu. Koskaan ennen en ole käynyt niin useasti syömässä eri ravintoloissa kuin tänä kesänä. Ruoka on aina ollut hyvää ja seura vieläkin parempaa. Ihan maistan suussani ne Zetorin villisikamakkarat ja Treffipubin hunajasuolakurkut. Sahanlahti Puumalassa tarjosi myös parastaan.

Koska syön yleensä yksin, on erityisen tärkeää ja palkitsevaa saada laittaa ruokaa muillekin kun itselle. Onhan mulla ne mun raksapojat, joille saisin laittaa vaikka joka päivä lounasta. He tuovat tarvikkeet ja minä väsään lounaat yleensä pari kertaa viikossa. Nyt viime aikoina tosin hieman harvemmin, kun on ollut muita kiireitä -kuten auringonotto ja lastenhoito. Nyt pitääkin tankata D-vitamiinia joka päivä.

Kesän satoa saa nyt poimia todenteolla. Ihanat kanttarellit, mustikat, viinimarjat, vadelmat, avomaakurkut, tomaatit, kesäkurpitsat....
Kehittelen mm. uutta mustikkapiirakkareseptiä. Siihen tulee basilicaa. Vielä maut hieman hakusessa, mutta voin jo nyt sanoa, että toimii. Ja pastramia aion oppia tekemään vaikka väkisin - siis todella hyvää sellaista. Uutta muhii mielessä koko ajan niin, ettei yölläkään
saa nukutuksi - kuten tänä yönä. Mä olen sellainen yölläajattelija. Parhaat ideat syntyvät silloin. Mulla on aina lehtiö ja kynä yöpöydällä. Ideat heti ylös. Useinhan tulee myöskin leivottua öisin. Silloin syntyvät parhaat leivät ja piirakat. Kuten se piirakka, minkä tarjosin siskolleni eilen.
Sen ihanan tomaatti-paprika-sipuli-lehtikaali-kookoskermapiirakan.

Ihania loppukesän päiviä teille kaikille rakkaiden ihmistenne seurassa! Nauttikaa toistenne seurasta, satoi tai paistoi!

Ja kokeiltaa vielä vaikka kukkakaalipihvin,  kesäkurpitsan, avocadon ja vesimelonin grillausta! Siskonmakkaravartaita unohtamatta!