28. loka, 2015

Ihmissuhteet muuttavat muotoaan, minä pysyn samana?

Tuleva isänpäivä on saanut minut jo useampana päivänä miettimään, miten ihmissuhteet vuosien saatossa muuttavat muotoaan. Isäni oli minulle todella läheinen, kun olin pieni lapsi. Sitten vuosien, vuosikymmentenkin aikana suhteemme oli turhankin etäinen. Nyt taas parin viime vuoden aikana olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja jutelleet kaiken maailman asioista. Meillä on hauskaa yhdessä. Uutena juttuna meille on tullut ruuanlaitto yhdessä. Silti on hauska huomata, miten minä olen aina se pikkutyttö isälle. 

Omat lapset ovat aikuisia, asuvat omillaan. Tunnen suurta rakkautta lapsiani kohtaan. Välillä harmittaa todella paljon, kun näemme turhankin harvoin. Eikä se aina suinkaan johdu lapsista. Äidilläkin on aika kiireinen elämä. Onneksi on. Saavat lapsetkin olla rauhassa. Muuten varmaan soittelisin koko ajan ja vaatisin käymään katsomassa äitiä vähän väliä. Pois se minusta. Suhde lapsiin muuttuu selvästi, kun lapset aikuistuvat ja muuttavat pois. Pitää muistaa, että he elävät nyt omaa elämäänsä ja äiti kuuluu siihen yhtenä osana. Äiti ei ole enää se tärkein, mutta tärkeä kuitenkin.

Oma äiti. Tytär-äitisuhde on muuttunut paljon vuosikymmenten aikana, mutta silti äiti on aina yhtä rakas, ellei jopa rakkaampi. Kun oma äiti vanhenee, toivoo usein, että yhteisiä vuosia olisi vielä paljon. Eilenkin kävin äitiä pikaisesti katsomassa. Joka viikko soitellaan, useammankin kerran. Äidille voin edelleen puhua ihan mistä vaan. Hän kuuntelee eikä tuomitse mistään, vaikka joskus olisi ehkä aihettakin. Se meissä äideissä onkin parasta - me hyväksymme lapsemme juuri sellaisina kun he ovat. Virheineen päivineen. Äidin rakkaus  lapsiaan kohtaan on kyllä ihan jotain, mitä ei voi verrata mihinkään.

Entäs ystävyyssuhteet sitten? Nekin muuttavat muotoaan vuosien varrella. Aina ystävät ovat tärkeitä, rakkaita. Silti voi mennä pitkiäkin aikoja, ettei tavata. Se ei tarkoita, etteikö ystävyys olisi yhtä tärkeää kun aina ennenkin.  Talvella onkin onneksi enemmän aikaa rakkaille ihmisille. Kesällä on mökkelily ja ulkomaanmatkat. Talvella ollaan enemmän kotona ja on aikaa yhteisille hetkille. Kalenterini onkin nyt täynnä ihania suunnitelmia ystävien kanssa. Heti perjantainakin on yksi sellainen. 

Eilen töissä yksi työtoverini kysyi: "Oletko sä aina ollut tuollainen?" Miten niin tälläinen, kysyin. "No, tollanen pirteä, hauska, iloinen, eläväinen?" Olen, sanoin. Juuri sellainen mä olen aina ollut. Mietin tuota työtoverin lausahdusta vielä kotona illalla. Vaikka ihmissuhteet muuttavatkin muotoaan vuosien saatossa, enkö minä itse ole muka muuttunut ollenkaan? Paitsi tietysti ulkomuodoltani. Luonne on edelleen sama, onneksi. En haluaisikaan sitä muuttaa. Mä olen tällänen. Moni (mies) on yrittänyt minua muuttaa, mutta huonolla menestyksellä.

Muistakaa pitää huolta kaikista ihmissuhteista. Kohta on isänpäivä. Se lahja ei ole se tärkein, vaan yhteinen aika -tai isänpäiväkortti ja puhelu.