29. maalis, 2016

Saisko sitä itsensä liikkeelle blondinakaan?

Piti vähän leikitellä peruukeilla tossa yhtenä päivänä. Se on piristävää. Olisi ihanaa, kun voisi joka päivä laittaa uuden peruukin ja lähteä ihmisten ilmoille. Monikaan ei tunnistaisi? Tosin liikkeelle lähteminen näyttää olevan mulle nykyisin vaikeaa. Aina tuntuu löytyvän tekosyy olla menemätttä.  Ei siihen varmaan uusi tukkakaan auttaisi? Pitäisi saada haastetta, jotain uutta - liikuntaan liittyvää siis.

Minne ihmeeseen liikunnan ilo on kadonnut? Tuntuu, että ihan jo pelkkä ulos meneminen on rittävän haastavaa. En ole vieläkään toipunut viime vuonna alkaneesta flunssa- ja infektiokierteestä. Tekosyitä? No, takuulla.

Kun tulee töistä kotiin, on soffa kaikkein houkuttavin paikka. Ja sinne kun menee, on kaikki toivo liikunnasta menetetty. No, ostinpas aktiivisuusrannekkeen. Vielä kun osaisi sitä käyttää. Ja ei se paljon auta tossa ranteessa - se ei näköjään laitakaan mua liikkumaan. Siitä puuttuu juuri se nappi tai appsi. Jos vaikka jotain säkäreitä aina kun istahtaa? Tai jotain, mikä varmuudella saisi munkin ahterin ylös soffalta. Ja Netflix pitäisi lailla kieltää. Ne kaikki sarjat on kyllä todella koukuttavia.

Ostin uusia urheiluvaatteitakin, pinkkejä. Ei sekään auttanut. Lähinnä näytin naurettavalta ne päälläni. No, eikös naurukin polta kaloreita? Ainakin se tekee hyvää. Ja mä osaan kyllä nauraa itsellenikin. Mun täytyy varmaan uusia peilit kotona. Ne selvästi suurentaa mun ahteriani ja muutenkin. Lopputulos niillä pinkeillä salivaatteilla oli se, että istuin ne päällä soffalla yhden illan. Kyllä ne vähän hikoilutti?! 

Saakohan jostain palkata lenkkiseuraa? En nyt tarkoita mitään kallista PT:tä vaan ihan sellasta tavallista ihmistä, joka asuisi tässä lähellä ja jonka voisi tilata lenkkiseuraksi ihan samalla tavalla vaikka kun tilaa Woltilta ruokaa? Kuka kehittäisi sellaisen appsin? Idea on sitten kyllä mun ja haluan siitä provikat ja kaiken kunnian tietenkin. Nyt taidankin lähteä ulos kehittelemään tätä ideaa. Tai, no yhtä hyvin suunnittelu sujuu tossa soffallakin.